| Munakarin
poikain huone, sijaitsee maatalousmuseon
yhteydessä ja sisältää kalastajakodin
irtaimistoa n.150 esinettä, perustettu 1989,
pinta-ala 27 neliötä. 
Munakari on
olkiluodon ydinvoimala-alueen kyljessä oleva
pieni saari, joka on alkujaan saanut nimensä
vesilintujen suosimana pesimäpaikkana.
Tällä saarella asuivat Munakarin veljekset
Martti(1909-1978) ja Aarne(1914-1983)
Suominen, vuonna 1885 rakennetussa torpassa.
He kalastivat hyvillä kalavesillä aivan
kotisaarensa tuntumassa, lisäksi he kävivät
linnustamassa ja hylkeenpyynnissä.

Veljekset kävivät
kalakaupalla Raumalla ja näistä reissuista
on monenlaisia tarinoita jäänyt
kansalaisten mieleen. Kerran kalakaupoilta
palattaessa Martti torui nuorempaa veljeään:"Kui
sää viimesill rahoill osti leippä, konei
koton ol viinan tippa".

Munakarin torpassa kävi veljesten vieraina
kesäisin paljon veneilijöitä Raumalta ja lähialueilta.
Veljekset olivat vieraanvaraisia ja heidän
mainiot ja omaperäiset kertomuksensa
kiinnostivat reissulaisia. Veljekset
kertoivat esim. kuinka heidän pirtulastinsa
päätyi Susikarin ulkopuolella meren
pohjaan, kun he huomasivat tullipaatin
tulevan heitä kohden. Lisäksi he kertoivat,
kuinka saksalaisen Hildebrant-laivan lasti
purettiin heidän "tuvan taa", kun
ei jääesteiden takia päästy Kaunissaareen.
Veljekset
vastustivat ankarasti ydinvoimalan tuloa heidän
kotinuralleen, Kerrotaan miten Aarne kulki
tuttua polkua lähestyen entistä kalasääksen
pesää ja pesämäntyä muistellen huomasi
äkkiä:"Jumalaut, eiköst ol
rakennet uus tehdas juur keskell tiät",
(se oli Tvo 2).
Veljekset
velvoitettiin sota-aikana myös
mottitalkoihin. Se ei heitä erikoisemmin
kiinnostanut, kalastajia kun olivat. Martti
totesikin metsään päästyä, että "syärä
ensi ja tehrä sit mitä tehrä ja lähretän
kotti".

Joskus tuli myös
tyttöjä Raumalta poikien vieraiksi, jolloin
Aarne tokaisi:"Ny se pirullinen väht
taas alka".
Veljesten elämästä
kirjailija Pentti Saaristo kirjoitti näytelmän
Kuivalahden kesäteatteriin. Näytelmällä
oli valtava menestys, n.3000 katsojaa.

Munakarin
tuvan seinällä oli keisarin ja keisarinnan
valokuvat, sillä poikien isä oli pelastanut
heidän lapsensa hukkumasta. Valokuvat ovat
tallennettuna maatalousmuseon Munakarin
poikain huoneessa.
|